Taas huomattiin minkälainen ero näillä kahdella on, varsinkin tokoa treenatessa. Soman kanssa saa samalla riehua, vetää patukkaa ja innostus pysyy molemmilla, kun on ns. tosi kysessä. Nallen kanssa saa tehdä rauhakseltaan, nameja käyttäen, kun vanha herra ei oikein tuosta patukasta välitä. S:n kanssa kun on taas melkeimpä aika turha edes kuvitella treenaavansa nameilla, se on niin tottunut jo motivointipatukkaan, että nameilla innostus on vain puolet siitä, mitä patukan kanssa.

Tosiaan, tänään pienehkön - liian suuren kuitenkin - tauon jälkeen ruvettiin taas treenaamaan, pääsipä Nallekin taas vähän kokeilemaan liikkeitään. Ja pakko myöntää, kyllä S on enemmän itselleni se mieluisempi treenikaveri, kun se on täysillä mukana.

Soma:
  • istuminen rupeaa olemaan mielestäni jo suhteellisen hyvin hallinnassa taas, nyt S erottaa jo maahan menon ja istumisen erot, niin liikkeinä, kuin käskyinäkin.
  • maahan meno myös sujui, ja sitä S työntää aika moneen väliin, kuten ennenkin. Katsekontaktiin kyllä pitää tässä liikkeessä ruveta panostamaan entistä enemmän
  • harjoittelimme myös hieman sivulle tuloa, nameilla yritettiin, mutta puolitiehen jäätiin, kun innostus loppui neidiltä siihen ideaan. Patukkaa vaan kehiin, niin neiti jopa onnistui aikas täydellisesti, ja tarjosi jälkeenpäinkin samaista liikettä uudestaan!
Nallen kanssa treenaaminen kun on aivan toisenlaista, niin katsoin vain vähän, että osaako vanha herra enää mitään, ja täysin pakko myöntää, että hieman - ja ehkä hieman liiankin - ruosteessa nuo liikkeet kyllä ovat.. treeniä treeniä siis.